20.4.07
Itämeren tila ei puhumalla parane, tarvitaan tekoja
Muina esiintyjinä olivat johtaja Esko Antola Centrum Balticumista, viestintäjohtaja Jyrki Iivonen Puolustusministeriöstä ja meppi Alexander Stubb. Loppukaneetiksi kaupunginvaltuutettu Hannele Luukkainen läväytti eteemme vakuuttavan kalvosarjan. Faktat Itämeren tilasta ovat sitä luokkaa, että Hannelen esityksen otsikko "Itämeri merihädässä" on täyttä totta.
Teräksenkova asiantuntijakärki oli saatu puhumaan, ja kuulijat arvostivat antia. Osaamme jatkossa paljon valmiimmin seurata Itämeri-asian ympärillä tapahtuvia liikkeitä, niin luonnonsuojelun, rantavaltioiden yhteistyön kuin puolustuksen tiimoilta. Järjestäjille satoi kiitoksia. Lopputulema on kuitenkin se, että Itämeren tila ei puhumalla parane. Tarvitaan tekoja - oikeita tekoja, jokaiselta meistä.
Kommentit:
<< Etusivu
Tämä muistilapulla varustautunut vain ei ole yhtä aikaiseksi saava kuin sinä! Vasta aloittelen rapoa. Kiitos kivasta illasta!
Heh. Skrubu on siis blogin nimi. Ei siis kirjoittajan (vähän niiku Helsingin Sanomat on lehti, mutta kirjoittajat eivät ole nimeltään Helsingin Sanomat).
Mutta oikein mukava blogimiitti. Kiitos kokoonkutsusta. Hyvään alkuun päässyt meininki jatkui ja vähitellen päättyi Sandels & Sveiccissä.
Mutta oikein mukava blogimiitti. Kiitos kokoonkutsusta. Hyvään alkuun päässyt meininki jatkui ja vähitellen päättyi Sandels & Sveiccissä.
Kiitos, kiitos, huomaatteko, että Intiaa myöten kiitellään. Taitaa kuulua tämä kiitos spammin puolelle.
Anteeksi pni. Asiasta oli jopa illalla puhe, mutta muistinkos minä. Hyi, hyi. Olen pahoillani.
Anteeksi pni. Asiasta oli jopa illalla puhe, mutta muistinkos minä. Hyi, hyi. Olen pahoillani.
Pidetään tätä verryttelynä Vappua ja 3.5 Nosturi-tapahtumaa silmällä pitäen. Pienet päänsäryt unohtuvat kun on kivaa uutta odotettavissa.
Tämä on helppo kenen tahansa saada aikaiseksi. Blogiyhteisö on niin seurallista, että kun kutsu käy, niin väki saapuu. Seuraava 3.5 Nosturi-juttu onkin jo oikein iso ja tärkeä happening. Sinne minä en valitettavasti pääse.
Lähetä kommentti
Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]
<< Etusivu
Tilaa Blogitekstit [Atom]



