12.2.08

 

Onko käden työ arvokkaampaa kuin aivotyö - kalliimpaa se usein on

Taloussanomat
kertoo uutisen, joka ei minulle ole uutinen, monille saattaa olla.
Että putkimiehet ja sähkömiehet tienaavat enemmän kuin monet akateemisesti koulutetut.

Kun vesiverkostomme valmistui 5 vuotta sitten, alkoivat osakkaat tilata putkimiehiä suorittamaan sisäasennuksia, jotta ihana ja raikas vesi saadaan ulkoa talosulusta virtaamaan, oman keittiön hanasta kahvinkeittimeen. Mutta just siinä kohdassa tuli iso mutka matkaan. Putkimiehiä ei ollut, ei löytynyt, ja jos joku löytyi edes lähikunnista, niin hän lupasi aikaa löytyvän kahden vuoden päästä. Jonoon oli tyydyttävä, ja kukin sitten aikanaan vuosien saatossa sai vesiasiat kuntoon.

En ole kuullut kenenkään seitsemästäkymmenestä osakkaasta kehuvan, kuinka edullisesti putkihommat hoituivat. Päinvastaista kuului lähes jokaiselta. Alle 400 euron putkimies ei juuri käy talon pihalla kääntymässä. Tottakai osia ja tarvikkeita tarvitaan, ja ne ovat osa laskua. Ja osat maksavat siksi, että katteet ovat putkimiehelle makeat. Niin makeat, että eräs kunnan putkimies ilmoitti, että häneltä saa osia, työntekijän joutuu etsimään muualta.

Sähkömiehillä työnäkymät ovat täsmälleen samansuuntaiset kuin putkimiehillä. Puoliskolle, 70v, tarjottiin töitä niin paljon kuin jaksaa ja haluaa tehdä sähkömiehen apuna. Ongelmaksi tulin minä, vaimonpuolikas, joka viilettää osan aikaa Helsingissä, ja silloin Jami-koiralla ei ole hoitajaa. Siis puolisko pysyy minun talonmiehenäni.

Tämän kaiken tietäen Ateenasta muuttanutta opiskelijapoikaa ohjattiin ehdottomasti ammatilliseen koulutukseen. Hän valitsi elekroniikka-asennuslinjan ja on tyytyväinen. Nyt toisella vuosikurssilla hän on innoissaan, kun havaitsi, että kouluun oli putkilinjalle tullut neljä poikaa, joiden isät ovat kreikkalaisia. Tuntui kuin veljet olisivat tavanneet, heidän ekaa kertaa törmättyään koulun käytävällä.

On myös kerrottava, että uuden hallituksen opetusministeri lisäsi lähes ensi töikseen Helsingin ammattioppilaitospaikkoja 200 kpl:lla. Ministeri oli saanut Opetuslautakunnalta toiveet ja toteutti ne.

Kommentit: Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]





<< Etusivu

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Tilaa Blogitekstit [Atom]