17.7.09

 

Terveisiä Savonlinnasta

Kylpylä Casino oli niin ihana paikka asua kuin on ollut viimeiset lähes neljäkymmentä vuotta. Erona viime vuosiin oli se, että hiljaista oli hotellin käytävillä, ja aamiaispöydässä. Taantumalla on vaikutuksensa, ei siitä yli pääse täälläkään.
Savonlinnan aamun avauksen suoritti presidentti Martti Ahtisaari. Suurta eläkeläisyleisöä kiinnosti presidentin nykyelämä, josta hän kertoi voivansa paremmin kuin ikinä otettuaan itseään niskasta kiinni. Laihduttamisen jälkeen kunnosta huolehditaan Töölönlahden ympäri-lenkeillä. Lenkkipolku on turvamiesten mukaan 2.2 km pitkä sisäkaarta kuljettaessa, ja 2.4 km ulkokaarella. Siis ulkokaarta Eevan kanssa sauvotaan, ja mäen päällä pistäydytään kahvilassa.Ja yleisö oli presidentin tavoin eläkeläisiä, joista yksi mummo ja yhdeksänkymppinen pappa eivät malttaneet olla astelematta lavalle esittäytymään presidentille. Joko turvamiehet eivät olleet paikalla, tai sitten katsoivat vanhusten olevan vaarattomia. Oopperanjohtaja Jan Hultin sukkuloi ketterästi yleisön ja solistien seassa. Erona vain se, että naissolisti ja pianisti saivat hurmaavat poskisuudelmat, presidentti Ahtisaari arvostavan ja kohteliaan hyvän huomenen, ja yleisö aurinkoisen hymyn. En muista edellistä johtajaa Paavo Suokkoa ikinä nähneeni kaupungilla, hän seisoi Linnassa muurin reunalla totisena muita vilkuilematta.
Sopraano Lise Lindstrom lauloi kauniisti ja eläytyen "I could have danced all night" Olavinlinnassa hänen kontollaan oli rooli Turandot`ssa.

Minä näin Mefistofele-oopperan viimeisen esityksen ja se oli huikea, upea, mahtava. Ylistyssanat loppuvat. Ja nämä sanat kuuluvat erityisesti kuorolle. Kuoro ylsi ihanan lyyriseen hymniin ja siitä jylisevään pauhuun sellaisella voimalla, jota en ole ennen kuullut. Ei ihme, että kuoron harjoituttaja Matti Hyökki ei pysynyt viimeisen soinnun jälkeen paikallaan, vaan juoksi lavalle kiittämään kuoroa. Hän oli silminnähden ylpeä, innostunut ja iloinen. Mefistofele on myös tenorille juhlateos, kun taas naisosat ovat melkoisen vähäisiä. Oopperan jälkeen menin seurani kanssa Linnan lähelle avattuun uuteen VALO-ravintolaan, ja sinnehän naapuripöytään Jan Hultinkin toi illan tähtensä.

8.7.09

 

Lattia tuli sileäksi

Eilen sementti oli tunnissa levitetty kuomuautosta autakatoksen lattiaksi. Levityksen jälkeen mentiin sementtiauton kuljettajan kanssa kahville, ja tarkastettiin talon rantanäkymät. Kun oli ehditty maailmaakin parantaa, ja syöty kesälounas, oli sementti jähmettynyt kävelyn kestäväksi. Sitten otettiin esiin vuokrahyrrä, joka pyöri ja tasoitti lattiapohjan kiinteäksi ja sileäksi

Kului tunti tasoitushommassa, ja sitten oli päiväkahvin vuoro. Eikä ollenkaan haitannut, että hommat olikin jo silloin tehty.

Valmis sementti ja hyrräkin ovat loistavia välineitä perustuksen rakentamisessa. Tätäkin pohjaa olis aika kauan saanut vanhalla sementtimyllyllä pyörittää.

Yöllä satoi, ja se sopi tälle työmaalle enemmän kuin hyvin. Betonille tekee hyvää välillä kastua, jottei se täysin kuivuttuaan halkeile.

7.7.09

 

Uusia kiinnostuksen kohteita

Olen muutamaan otteeseen karsinut yhdistyksiä, joihin maksan jäsenmaksua. Nyt pukkasi toisenlainen mieliala. Lähetin jäsenhakemuksen kahteen minulle uuteen yhdistykseen. Ensimmäinen lähti Moskovan Solistien siivittämänä Mariinskin Ystävät ry:lle ja toinen lähti eilen Kulutusjuhla ry:hyn. Mari K:n Kulutusjuhla-blogin muuttuminen myös yhdistykseksi ei ole uutta vain minulle, se on sitä kaikille. Yhdistys on perustettu toukokuussa ja nyt on kiivas jäsenhankinta päällä. Jäsenmaksu, 10 euroa, tuskin on kenellekään esteenä, ja uskoisin, että jäseniä löytyy kiivaaseen tahtiin. Yhdistyksellä on tulossa mm. keskustelutilaisuuksia nettitouhun lisäksi.

Kummastakaan yhdistyksestä ei ole toistaiseksi kuulunut mitään; eli mahtavatko hyväksyä minua, mutta toivossa eletään.

Autotalli sai betonikannen tänään. Klo 8 oli pyörivä kartiovaunu pihassa ja tunnin kuluttua kaikki kura oli valutettu LammiTassujen päälle. Klikkaa kuvaaNyt saa sataa ja paistaa; kumpaakin tarvitaan, että betoni kovettuu oikeaan asentoon.

5.7.09

 

Savotta-Kahvila

Hirvensalmella on Tervaleppäjuhlat vuosittain heinäkuun alussa. Perjantaina oli Markkinat kirkonkylässä ja lauantaiksi meidän kylän seurat järjestivät oman tapahtuman Ripattiin, nimellä "Juuret maassa - latvat korkeuksissa".

Taloista oli kerätty vanhoja metsätyökaluja, järjestettiin "hakkuutyömaa" näytille ja "tukkilaiskisa" - tosin olosuhteiden pakosta jalkapallokentällä. Kesäasukkaat ja kyläläiset tietävät kuinka paljon työtä tällainenkin pläjäys aiheuttaa, ja osoittivat arvostuksensa tulemalla paikalle isolla joukolla. Joku sanoi, että täällähän on enemmän väkeä kuin kirkonkylässä.

Meillä on par aikaa hoivaa tarvitseva kesävieras, joten en ollut missään Kahvilan touhuissa mukana. Olin yleisönä, ja kyllä heikotti. En tiennyt minne mennä, missä seistä tai istua. Kaikilla Martta-ystävilläni oli selvät sävelet touhuissaan tarjoilussa, letunpaistossa tai arpojen myynnissä. Minä seisoin milloin missäkin silmät suurina tai istuin syömässä ja juomassa.

Keväällä Marttaillassa opittiin vispilänteko ja nyt valmiita vispilöitä laitettiin tarjolle ostettavaksi.
Marttojen puheenjohtaja on artesaani, ja se näkyy. Savotta-Kahvila oli rakennettu upeaksi. Tarjolla oli mm. mahlaa ja kuusenkerkkää sekä syötävänä porkkanasämpylöitä ja muikkuja ym.ym.Klikkaa kuvaaSavotan Sanneilla eli Martoilla oli itseommellut, kauniit hameet ja esiliinat.
Kahvipöydissä on heinäseipäät jalkoina. Loistava hoksaus. Ei kuulemma kestä valmistus kauan, kertoi artesaanin yhtä taitava puolisko.Traktorit ovat aina poikien mieleen, isojen ja pienempien. Kuskin paikalle on päästävä.Tukkilaiskisa sovellettiin olemassaoleviin olosuhteisiin jalkapallokentälle. Kisa oli tiukka kilpailijoiden tahkotessa "uittotukkia" eteenpäin. Lopuksi keksi piti heittää vauhdilla "tikkataulun" keskelle. Siihen mennessä kun minä olin paikalla, kisan johdossa oli sekunnin erolla Metsäkeskuksen asiantuntija Jorma. Hakkuutyömaa oli aidattu ja aito varoituskilpi kertoi, että puita kaatuu ryminällä.

2.7.09

 

Upea heinäkuun 1.

Heinäkuun ensimmäinen, Aaron päivä, on meillä aina ollut juhlapäivä ja liputuspäivä, koska isäni oli Aaro. Eiliselle järjestettiin ensin Mikkeliin lähtö. Oli sementin ostoa, ja minä halusin käydä katsomassa löytyisikö sopivaa uutta keskusyksikköä tietokoneeseen. Myös uusia perunoita piti saada torilta, ja siitä johti askel empimättä terassille. Tässä siis kesän makua - uusia sipuleita ja perunoita, mansikoita ja siideriä.Illaksi tulivat Moskovan Solistit Hirvensalmelle. Konsertti kuuluu osana Mikkelin Musiikkijuhliin, ja tuloa osataan arvostaa. Vaikka liput ovat hirvensalmelaisittain kalliita, 40€, oli konsertti loppuunmyyty, ja kirkko täynnä keskikäytävän ylimääräisiä tuoleja myöten. Kuultiin Schubertin Sinfoniat 1 ja 6, joita voi kutsua Pieniksi tai Suuriksi, ja olet aina oikeassa. Schubert itse kutsui 6 Suureksi, mutta nykykuulijat pitävät sitä Pienenä erottuakseen oikeasta "Suuresta" Nro 9.Klikkaa kuvaa, jossa johtaja ja loistava ensiviulisti etualalla.
Konsertin johtaja Yuri Bashmet on koonnut oman orkesterin - Moskovan Solistit - Moskovan Konservatorion loppututkinnon, parhain arvosanoin, suorittaneista soittajista. Soitto on häikäisevää; pehmeän kaunis sointi, ja huipputäsmällistä musiikille antautumista. Hirvensalmen Kirkon täydellisellä akustiikalla lienee ollut myös osansa huikeaan tunnelmaan.

Schubertin keveät, tarkan rytmiset ja osin tutut teemat saivat ohjelmassa seurakseen Shostakovitsin Kolmastoista-sinfonian. Alkutahdeista loppuun tempo on hidasta, synkeää, riitasointujen vuoropuhelua, ja yllätyksiä - kuten milloin mistäkin puolelta orketeria tulevat soittimen puuosaan kopautukset. Sävellys on kirjoitettu jousikvartetolle ja alttoviululle, ja Hirvensalmella solistina oli johtaja Yuri Bashmet itse. En löydä sanoja ylistykselle. Vaikean teoksen loistava tulkinta.

Konsertin juhlaohjelma, joka maksoi "vain" 5€, kertoo, että Shostakovits on säveltänyt "Kolmannentoista" viimeisinä vuosinaan, vaikean sairastelun, kipujen ja hoitojaksojen välissä. Teoksen tunnelma aukeaa tästä tiedosta.

Kovasti ihmettelen, ettei tv ole hoksannut taltioida maailman huipputaiteilijoiden esitystä Suomen suvessa, kauniissa kivikirkossa. Melkein uskaltaisin luvata, että sitä olisi helppo myydä maailmalla tv-yhtiöille. Eilisestä nauttivat tuhat hirvensalmelaista ystävineen.

Me saatiin konsertin päätyttyä muutama ystävä mukaan rannallemme nostamaan kuohuviinilasillinen Moskovan Solisteille ja Suomen kesäillalle.

27.6.09

 

Laavu jaksaa ihastuttaa

Talkoolaiset olivat tänäänkin naputtelemassa wessaa ja valamassa tulisijalle pohjalaattaa - mitä nyt välillä hoitelivat omia asioitaan kännykällä. Minä ajoin kukkienhakureissulla ohi, ja otin tieltä kuvan. On se vaan komea ja upea, Vielä on ympäristössä jonkun verran ylimääräistä rakennusrompetta, mutta se häviää viikossa parissa.Klikkaa kuvaaKoskipalstojen maisemointikarsinta tehtiin viime vuonna huolella ja hyvien ohjeiden mukaan. Minusta tulos on erinomainen. Ei häiritse laavu mitenkään koskinäkymää tieltä, mutta tuo suuren virkistysnautinnon retkeilijöille. Klikkaa kuvaa

25.6.09

 

En voi mitenkään nyt moittia olotilaani

Tässä pesueessa oli viikko sitten kymmenen nuppineulan kokoista päätä uimassa emonsa perässä. Tänään enää kuusi.Luonto on usein julma. Puolisko on yöpissalla käydessään nähnyt minkin uivan rantakaisloissamme. Ei epäilystäkään mikä on tehnyt kadon sorsapesueeseen.Klikkaa kuvaa keskeltä.Tähän maisemaan iski pokasahani. Nypsäisin yhden koivun pois vettä juomasta juuri istuttamaltani sireenipuskalta. Puolisko ja aikamiespoika eivät antaisi nyhtäistä yhtäkään puuta, mutta minä teinkin homman yksin ja liikoja kyselemättä. Ja melkein uskallan vannoa, että kukaan ei huomaa mitään.
Palataan vielä eu-vaalikiertueeseen sen verran, että haluan ehdottomasti laittaa näytille lupaamani Johanna Mannisen Urho-koiran. Urho on iso ja komea, mutta kovin lempeä. Komea pari kaiken kaikkiaan.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Tilaa Blogitekstit [Atom]